#14 - E.M Cioran ja nihilistit

Tervetuloa Kirjarovion neljännentoista jakson pariin. Tässä 2025 vuoden ensimmäisenssä jaksossa käsittelemme romanialaissyntyistä Emil Ciorania ja muita nihilistin leiman saaneita kirjailijoita.

Espanjalaisfilosofi Fernando Savater kuvaili Ciorania, hänen toimittamansa ”Adíos a la filosofía” -kirjan esipuheessa näin:

”Cioranin tuotanto ei ollut laaja: kolmenkymmenen vuoden aikana kahdeksan kirjaa, tai yhdeksän, jos laskemme mukaan Valéry face à ses idoles -nimisen vihkosen, mutta ajatelkaa tätä saavutusta: kuuden vuosikymmenen aikana hän ei ole luonut mitään uutta oppirakennelmaa, ei ole tukenut yhtäkään älyllisesti vallankumouksellista liikettä, ei ole keksinyt mitään erityistä terminologiaa tai jargonia, ei ole tuonut mitään uutta kilpailijaksi olemassa oleville doktriineille, ei ole liittynyt eikä eronnut puoleen tusinasta merkittävää puoluetta tai kirkkoa, ei ole saanut mainetta kohahduttavilla polemiikeilla, ei ole ottanut kantaa päivän tapahtumiin, ei ole allekirjoittanut manifesteja tai tuomitsevia kirjelmiä, ei ole ollut muodissa eikä jäänyt muodista pois, ei ole saanut kunniamerkkejä eikä syönyt aamiaista Giscardin kanssa, ei ole pitänyt luentoja eikä yksikään ulkomainen yliopisto ole kutsunut häntä esittelemään näkemyksiään… ja silti hän ei ole lakannut ajattelemasta, sanan voimakkaimmassa merkityksessä, eikä kirjoittamasta sitä, mitä ajatteli, ja hän on auttanut monia ajattelemaan. Hän on epäilemättä yksi ranskalaisen proosan nykyisistä mestareista; ja vähitellen, subversiivisesti (subversiivisuutta, joka haastaa jopa aikansa kapinalliset), hänen proosansa "ylellinen happo” syövyttää tietään vallitsevien huumaavien illuusioiden läpi. Tämä herättää aitoa kateutta, sillä kadehdittavaa on se, mitä hän on, ei se, mitä hän edustaa; se on myös jotain, mikä saa nauramaan ääneen, romahduttamaan värikkäät näyteikkunat enemmänkin Diogeneen eikä niinkään Homeroksen naurun saattelemana.”

Emil Cioran (1911–1995) kuuluu niihin 1900-luvun filosofeihin, jotka pakenevat luokittelua. Usein eksistentialistiksi niputettu ajattelija poikkesi merkittävästi ajan valtavirrasta. Siinä missä muut eksistentialistit, kuten Sartre tai Heidegger, rakensivat järjestelmällisiä ajatusrakennelmia ja pyrkivät vastaamaan ihmisen olemassaolon suurimpiin kysymyksiin, Cioran keskittyi ihmiselämän epämiellyttävimpien puolien tutkiskeluun. Hän ei pyrkinyt ratkaisemaan niitä – hän vain halusi kirjoittaa ne auki.

Cioranin työt ovat fragmentteja, aforistisia sirpaleita, joissa yhdistyvät terävä näkemyksellisyys ja nihilistinen huumori. Tämä tyyli ei ollut sattumaa. Kirjoittaminen oli Cioranille ensisijaisesti terapeuttinen työkalu. Hän nimesi kirjoittamisen „selviytymistaisteluksi” – tavaksi venyttää elämän sietokykyä - lykätä itsemurhaa. Cioranin kirjoituksista huokuva rehellisyys synnyttää vähintäänkin epämukavuutta, sillä hän tarttuu ihmisen pimeimpiin tuntemuksiin: melankoliaan, merkityksettömyyteen ja kuolemanpelkoon.

Tervetuloa matkalle nihilismin ytimeen - ja sen yli!