#11 - Céline, "Sota pään sisällä"

Kirjarovion yhdestoista jakso käsittelee ranskalaiskirjailija Louis-Ferdinand Célinä.

Louis-Ferdinand Céline (1894–1961), oikealta nimeltään Louis-Ferdinand Auguste Destouches syntyi 1894 Pariisissa. Céline oli vakuutusvirkailijan ja pitsikauppiaan ainoa poika ja lapsuutensa hän vietti Pariisin esikaupunkialueella Courbevoiessa. Céline on yksi 1900-luvun merkittävimmistä ja samalla kiistanalaisimmista ranskalaisista kirjailijoista.

Céline palveli ensimmäisessä maailmansodassa ratsuväen kersanttina, hän haavoittui ja kotiutettiin osittain invalidisoituneena. Sodasta paluun jälkeen Céline työskenteli lyhyen aikaa metsäyhtiön palveluksessa Kamerunissa, jonka jälkeen hän opiskeli lääkäriksi ja toimi kansainliiton lääkärinä mm. Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Céline aloitti näihin aikoihin kirjoittamisen. Esikoisromaani ”Niin kauas kuin yötä riittää” oli kirjallinen sensaatio Ranskassa vuonna 1932. Tuollooin 38 vuotias Céline, voitti esikoisromaanillaan Renaudot-palkinnon ja oli vähällä voittaa myös Prix Goncourt- palkinnon.

Célinen tyyli on täynnä mustaa huumoria, katkeraa ironiaa ja surrealistista liioittelua, ja hänen teoksensa haastavat perinteisiä länsimaisia kirjallisuusperinteitä ja käsityksiä kerronnasta ja matkasta. Célinen matkat eivät ole sankarillisia tai ylentäviä, tiedonhakumatkoja ylisiin tai alisiin, vaan kiertävät kehää, palaten aina samoihin vieraantuneisuuden ja pettymyksen kokemuksiin ja tunteisiin.

Célinen painajaismainen matkakirjallisuus rikkoo länsimaisen perinteen odotukset siitä, että matka johtaa sankaruuteen, oivallukseen tai pelastukseen. Céline ei vie meitä kohti ratkaisuja tai korkeampaa ymmärrystä, vaan syvemmälle epätoivoon, yöhön. Hänen päähenkilönsä, Ferdinand Bardamu, kohtaa teoksessa Niin kauas kuin yötä riittää niin sodan, siirtomaavallan kuin teollisen kaupunginkin kauhut vain huomatakseen, että ongelmat pysyvät samoina – ne saavat vain uusia muotoja. Tämä kehä, tämä ouroboros, ei symboloi oppimista tai kehitystä, vaan sitä, kuinka modernin maailman ongelmat eivät koskaan ratkea, vaan kiertävät kehää ja toistuvat.

Célinen tyyli ei ole pelkästään kerronnan sisällön tasolla radikaali, vaan myös muodon tasolla. Hänen tekstinsä on hajottavaa, katkonaista ja fragmentaarista. Célinen käyttämät kolme pistettä (…) toimivat eräänlaisena ”ajattelutekstinä”, jonka virtaan lukija imeytyy. Célinen tyyli heijastelee modernin maailman tilallista ja ajallista sirpaloitumista, jossa perinteiset merkitysrakenteet hajoavat.

Mutta Célinen perintö ei ole pelkkää kirjallista mullistusta ja tyylin voittokulkua. Hänen elämäänsä varjostivat synkät poliittiset valinnat, joista tunnetuimpia ovat hänen toisen maailmansodan aikaiset juutalaisvihamieliset pamflettinsa. Monet ovat nähneet Célinen antisemiittinä, mutta hänen juutalaisvastaisuutensa voidaan myös ymmärtää osana syvempää vihaa yhteiskunnan rappeutumisesta ja modernin maailman petollisuutta kohtaan. Céline ei ehkä ollut antisemiitti siinä tavanomaisessa mielessä, josta häntä usein syytetään, vaan ennemminkin kirjailija, joka kanavoi turhautumistaan ja vihaansa laajemmin järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja porvarillista elämää kohtaan - juutalaisten kautta.

Yhä ajankohtainen kysymys kuuluu: voivatko menneisyyden synnit tai virheet tahrata muuten ansioituneen taitelijan maineen, tahrata myös tämän mestariteokset, tehdä tämän ihailusta vaarallista tai jopa kiellettyä.

Louis-Ferdinand Céline poistui ajasta iäisyyteen velkaisena ja ranskalaisellakin mittapuulla katkerana tästä maailmasta 1.7.1961, Kurt Vonnegutin mukaan samana päivänä kuin Hemingway, mutta Hemingway ampui itsensä 2.7.

Célinen hautajaiset pidettiin salassa ja hänen hautapaikkansakin salattiin lehdistöltä. Näistä ja monista muista asioista keskustelemme

Kirjarovion yhdennessätoista jaksossa. Tervetuloa mukaan!